Oletko sinä omaishoitaja?

Kädet, Vanha, Vanhuus, Vanhukset, Haavoittuva, Hoito

Mitä omaishoito on?   

Omaishoito on elämäntilanne, jossa sairaus ja vammaisuus, auttaminen ja tukeminen sovitetaan eri tavoin perheen elämään. Omaishoitotilanteessa sekä hoidettava että hoitaja, koko omaishoitoperhe, tarvitsee tukea. Omaishoitoon liittyy aina elämänmuutos, jonka perheenjäsenen sairastuminen tai vammautuminen aiheuttaa. Omaishoito vaikuttaa koko perheen elämään.

 
Kuka on omaishoitaja?

Suomen omaishoidon verkosto määrittelee omaishoitajaksi henkilön, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimisesti.

Laki omaishoidon tuesta (omaishoidon tuki) määrittelee omaishoitajan suppeammin henkilöksi, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen kunnan kanssa. Omaishoitotilannetta tai omaishoitajana olemista ei voi kuitenkaan määritellä ainoastaan lakisääteisen omaishoidon tuen perusteella

Omaishoitotilanteita on monenlaisia  

Omaishoitotilanne mielletään usein ikäihmisten hoitamiseksi, vaikka monet hoidettavat läheiset ovat lapsia tai työikäisiä. Omaishoitotilanne voi tulla perheen elämään eri elämänvaiheissa. Omaishoitajia ovat muun muassa vammaisen lapsen vanhemmat, puolisoaan hoitavat ja ikääntyvistä vanhemmistaan huolehtivat tyttäret ja pojat. Hoitosuhde voi kehittyä hitaasti hoidettavan avuntarpeen lisääntymisen seurauksena tai äkillisesti sairauskohtauksen, onnettomuuden tai erityistä hoivaa tarvitsevan lapsen syntymisen myötä.

 
Linkkejä Omaishoitajat ja läheiset -liiton sivuille:

Testaa, oletko sinä omaishoitaja?

Nämä tiedot ja paljon muuta löydät valtakunnallisen Omaishoitajaliiton sivuilta

 

Etsi sivustolta